Hei sinä, joka eksyit lukemaan alkavaa blogiani. En tiedä voiko tätä blogiksikaan vielä kutsua mutta ehkä joskus. Tärkein asia mikä sinun pitää tietää on se, että teen tätä kirjoittelua pääosin itseäni varten. Tällä hetkellä käytän blogipohjaa hieman kuin omana päiväkirjanani ja apuna omien ajatusten selvittämiseen.

Oma arkeni on tämän kevään aikana ollut täysin hanurista haastava. Uuden asunnon ja töiden etsintä nappaa liian ison osan arjestani, enkä ole tiennyt mitä tehdä. Yksi asia mikä ravisteli hereille oli se että en ole kirjoittanut vuosiin mitään. Siis minä. Joka olen pienestä pitäen kirjoittanut tarinoita ja fiiliksiäni ylös. En. Ole. Kirjoittanut. Mitään. Ja se oli kamala tunne. Joten aloitan nyt pienin askelin taas harjoittelemaan kirjoittamista, niin oudolta kun se saattaa kuulostaakin. Ja se asia mistä haluan kirjoittaa on arki ja sen tuomat asiat. Ilot, surut, rutiinit, yllätykset ja itsensä kehittäminen. Sillä tavallinen arki on se mistä ihmisten elämä pääosin koostuu. Ja itse ainakin haluan siitä nauttia.

Olen ollut alakuloinen jo jonkin aikaa joten päätin mennä juttelemaan ja selvittelemään ajatuksiani ammattilaisen kanssa. En halua myöntää että minulla olisi ollut masennusta, vaan yritän pistää tunnetilani vain ulkoisten tekijöiden piikkiin (mitkä voi hyvinkin olla fiilisteni syynä). Yksi asia mikä on mainitsemisen arvoista on se, että käyn siis ratkaisukeskeisessä terapiassa. Eilen olikin ensimmäinen sessioni, jolloin terapeutti kysyi minulta tarkkoja kysymyksiä ja käsittelimme tunnin aikana vain yhtä valitsemaani asiaa monelta eri kantilta. Lopuksi terapeutti antoi minun nostaa kortteja Hyvän mielen kortit-pakasta ja siitä sitten tulikin itku. Nostamani kortti kuvasti hyvin tilannettani ja pelkojani. Tykkäsin hommasta niin paljon että varasimme seuraavan ajan kuukauden päähän.

kortti.jpg

Nämä kortit on saatavilla Adlibrikseltä ja tätä painamalla pääsetkin suoraan korttien luo.

Mutta että jotta koska kun. En osaa kertoa muuta. Vielä kerran pahoittelen kirjoituksen sekavuudesta! Tässä asiassa ollaan vielä alkutaipaleella.

Rakkaudella, meikäläinen 💙

Nyt soi Dominik Hauser, Kathryn Jones - The Skye Boat Song, joka on Outlander-sarjan tunnari. Sarjan eka kausi löytyy Netflixistä. Suosittelen!